Tapahtumapaikat

Ulkoilu- ja liikuntaohjelmiamme voidaan tilaajan toiveen mukaan pitää lähes missä vain. Tällä sivulla esittelemme muutamia vakiopaikkojamme, joiden käytöstä Willimielen ohjelmiin olemme sopineet alueen maanomistajien kanssa.

Janakkala: Kiipulan kota, laavu ja ulkoilumaastot

Janakkalassa aivan Turengin keskustan kupeessa toimivan Kiipulan koulutuskeskuksen alueella kiertelee upea ulkoilureittien ja hiihtolatujen verkosto. Vaihteleva ja havumetsävaltainen harjumaasto soveltuu mainiosti kaikkien Willimielen aktiviteettien järjestämiseen ympäri vuoden.

Enintään 20 osallistujan ohjelman tukikohdaksi sopii alueen keskellä rauhallisessa notkelmassa piileskelevä tunnelmallinen vuokrakota, jossa voidaan esimerkiksi kiehauttaa nokipannukahvit tai nauttia kokkimme valmistama maukas erälounas! Enintään 30–40 hengen ryhmälle katetuksi taukopaikaksi soveltuu Kiipulan alueen etelälaidalla komean maiseman ääressä sijaitseva Jussin laavu, joka voidaan vuokrata yksityiskäyttöön. Sekä kodalla että laavulla on ulko-wc.

Kun Willimielen ohjelmia järjestetään Kiipulan vuokrakodalla tai Jussin laavulla, lisätään niiden varausmaksu ohjelmiemme hintaan. Tällöin myös varaus tapahtuu helposti kauttamme. Kiipulan ulkoilureitit ja Jussin laavu ovat lisäksi vapaasti ulkoilijoiden käytettävissä ilman erillistä varausta. Jussin laavu ja vuokrakota on mahdollista vuokrata yksityiskäyttöön suoraan Kiipulan myyntipalvelun kautta.

Loppi: Lepakkolaavu ja Iso-Melkutin

Lopella Räyskälän lentokentän läheisyydessä sijaitsee luonnonkaunis lähdejärvi Iso-Melkutin, jonka länsipäässä Metsähallituksen alueella sijaitsee Lopen kunnan ylläpitämä Lepakkolaavu. Laavu soveltuu pienten enintään 10 hengen retkien taukopaikaksi. Laavua ei voi erikseen varata yksityiskäyttöön, joten paikalla saattaa olla muitakin retkeilijöitä. Laavun vieressä sijaitsee puucee.

Kirkasvetinen Iso-Melkutin on myös suositttu sukelluskohde. Lepakkolaavun läheisyydessä sijaitsee Riihimäen Urheilusukeltajien ylläpitämä sukellusranta, jonne on rakennettu mm. varusteiden pukemistasanne, penkki ja veteenmenoportaat. Sukelluspaikka on kaikkien sukeltajien vapaassa käytössä.

Melkuttimen maastot ja alueen taukopaikat ovat Willimielen käytössä osana Metsähallituksen kanssa tehtyä yhteistyösopimusta.